Uutisia

Anitta – debyyttialbumi Rakkaus sinuun julkaistaan kesäkuussa 2018.
Albumilta on lohkaistu radioille tuore single Voimaa.

Anitta on tuore artisti, jonka debyyttialbumi vie tarttuvan iskelmädiscon ja
peilipallojen välkkeeseen. Anitta tulkitsee aikuisen ja elämää kokeneen naisen
maailmaa musiikissaan.

Albumin on tuottanut Ketola Bros. Sävellyksistä vastaa esimerkiksi Maki
Kolehmainen, tekstien takaa löytyy vahvaa naisvoimaa Sana Mustonen ja
Kati Valjus.

Teksteissä liikutaan elämänmakuisissa maisemissa ja parisuhteen monissa
tasoissa lisäksi saadaan elämänohjeita Saaran saluunassa, vietetään tyttöjen
iltaa ja paetaan arkea tanssilattioiden sykkeeseen.

Tuore singlelohkaisu Voimaa kertoo huonon suhteen jälkeen
selviytymisestä.Albumin nimikkokappale Rakkaus sinuun on toisiinsa vahvasti
sitoutuneiden laulu.

Levyn julkaisee Helsinkirecords